13.6.13

Last day

Tänään oli sitten se vihoviimeinen päivä vanhassa työpaikassa. Oli ankeeta ja myös iloista. Kivaa mennä uusia juttuja kohti, uusia ihmisiä ja tuttavuuksia. Jotain jää ikävä ja jotain taas ei. Me sovittiin jo kahden työkaverin kanssa että elokuussa mennään syömään ja sitten sovitaan tapaaminen parin kuukauden välein, ni on sitten aina kontaktia. :-)

Työkaverit ihan yllättivät minut. Eilen sain jo suklaata ja tänään he tulivat kaikki minun ympärilleni ja pitivät pienen puheen. Sain sitten ison kimpun kukkia, ihanan kortin ja lahjakortin hotelliin joko Belgiassa, Saksassa, Ranskassa tai Hollannissa. Hienoa!

Viimeiset kaksi tuntia meni sitten siihen kun kävin höpöttelemässä kaikkien kanssa. Kaikki olivat positiivisia ja toivottivat onnea uuteen työhön. Tosi hieno tunnelma että he ovat niin hyvin meiningissä mukana vaikka pelkään että nyt kun meitä lähtee kaksi niin he kyllä hukkuvat niihin töihin.. Mutta eipä ole enää minun ongelmani!

Huomenna sitten tavoitteena on löytää bikinit tulevaa Turkin matkaa varten. Jännittävää. :-D Ensi viikolla me lähdetään! Mun viime rantalomasta onkin kulunut aikaa! Olin viimeksi Espanjassa vuonna 2006. Kauheeta. Mutta nyt on mies, kissa, työ joten kaikki mahdollista!!!

// Today was my last day at my old job. It was sad but also positive. It is exciting to go towards new challenges and new acquintances. I will miss some stuff of my old job and some not. We already agreed with two colleagues that we will go for a dinner in August and keep doing that every few months to keep contact :-)

My colleagues totally surprised me. Yesterday I already got some chocolate and today they all gathered around me and gave a little speech. I received a huge bouquet of flowers, a lovely card and a gift card for a night at a hotel in Belgium, Germany, France or Holland. Great!

The last two hours I spent talking to everyone. They were all positive and happy and wished me luck to my new job. It was a really nice atmostphere but I am afraid that it will change soon when they start drowning in work. But that's not my problem anymore!

Tomorrow my goal is to find a pair of bikini's for my upcoming trip to Turkey. Exciting. Next week we are off! My last beach holiday was ages ago! I was in Spain in 2006. Horrible. But now I have a man, a cat and a job so everything is possible :-D






Im a scooter girl :-D

2 comments:

  1. that was really nice of them. and soon enough u start at your new job. but dont forget to enjoy your free time in turkey. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Cant wait to go to Turkey :-) i will most definitely enjoy every minute of it!!

      Delete

Hit me with a comment in English, suomeksi or in het nederlands! :-)