Eilen oli taas aika käydä tutustumassa Belgian omaan tarjontaan ja otettiin suunnaksi Kortrijk. Se on vähän yli tunnin ajomatkan päässä, joka meni tosi nopeasti höpötellessä. Meillä kävi tuuri sään kanssa, aamun jälkeen aurinko paistoi niin kivasti että sai takkia ottaa pois. Belgiaan on iskenyt tosi syksyinen sää ja kaikki housut ja takit on saanut kaivaa takaisin kaapeista. Kaupunki itsessään oli pieni, mutta sympaattinen. Kauppoja ei hirveästi ollut, mutta ravintoloita ja terrasseja senkin edestä. Pieniä puistoja löytyi keskustasta kans kivasti. Ihan kiva paikka, mutta ei kuitenkaan pidemmäksi ajaksi kuin päiväksi.
// Yesterday was time to explore another Belgian city and we headed to Kortrijk. It was only an hour's drive away that flew by while we chatted. We were very lucky with the weather since after the morning passed the clouds went away and the sun came out. It was shining so nicely we could walk around without jackets again. For a while now we have had quite cool air blowing our way that it seems like summer is over. The city was tiny, there weren't many shops but more than enough of restaurants and terraces. There were also a lot of small parks in the centrum. I liked the place, but one day was definitely enough.
Olen tässä viime viikkoina miettinyt omaa elämääni ja ajatellut että onko se nyt tätä sitten seuraavat 50 vuotta? Käydään töissä, kaupassa, tehdään ruokaa, syödään, nukutaan, odotetaan viikonloppua ja sunnuntaina aloitetaan alusta... Olen jämähtänyt rutiineihin, jotka ennen teki mut niin onnelliseksi, mutta ovat nyt alkaneet ärsyttää.
Olen asunut Belgiassa 7,5 vuotta. Alussa kaikki on uutta ja ihmeellistä, jokainen katu on erilainen ja ihmeellinen ja vuodenajat tuntuvat tuovan aina uusia tuulia mukanaan.
Olen tutustunut moniin ihmisiin vuosien aikana, mutta vain kourallisista on tullut ihan oikeita ystäviä. Ennen minulla oli niin paljon ihmisiä ympärillä, että olen viime aikoina tuntenut itseni jopa yksinäiseksi, vaikka en ole todellakaan yksin.
Olin viikko sitten Suomessa ja ajattelin että kyllä nyt helpottaa kun on omassa ympäristössä. Mutta melkein heti kun me laskeuduttiin minua alkoi ärsyttämään että ymmärsin kaikkia ja kaikki ymmärsi minua. Ahdistaako minua nyt jo Suomessakin? Missä minun sitten pitäisi olla että tuntisin kuuluvani sinne?
Me tehtiin loman jälkeen uusi suunnitelma että tehdään uusia asioita, kuntoillaan ja nautitaan.
Askel 1: Hankittin A:lle pyörä. Nyt ollaan käyty ahkerasti pyöräilemässä ja pyörähdettiin kaupungin kesäaktiviteeteissa, jotka me ollaan edellisinä kesinä skipattu, koska ei viitsitty mennä julkisilla minnekään. Viime sunnuntaina käytiin grillailemassa puistossa ja siihen päälle pyöräiltiin yli puolitoista tuntia! Ja se oli niin hauskaa!
Askel 2: Kuntoilu. Torstaina tapaan salilla trainerin ja katsotaan mitä voidaan tehdä että saadaan elämä kuntoon.
Askel 3: Uusi harrastus tai kerho. Enpä ole vielä keksinyt mitä tälle voisi tehdä. Haluaisin tutustua saman henkisiin ihmisiin, mutta ensin pitää päättää minkä henkinen itse olen!
Askel 4: Suomi. Pitää alkaa hieromaan suomalaisten kanssa tekemiäni suhteita, koska se on aina piristänyt minua niin hurjasti kun on omaa kansaa lähellä.
Askel 5: Elä! Nyt tai ei koskaan pitää alkaa elämään! Haluan matkustaa, tehdä, kokea, nähdä... Aloitetaan pienellä matkalla Hollannin puolelle Bredaan. Annetaan sille jatkoa matkalla Lontooseen ja Amsterdamiin. Ensi vuonna voi miettiä uusia matkoja.
Toivottavasti syksyn mittaan innostun taas kaikesta samalla tavalla kuin ennenkin ja saan mielenrauhaa. Nyt ajatukset pomppii niin pahasti edestakaisin kun pitäisi olla sitä ja tätä jo ehtinyt tekemään, enkä itse tunne että olisin edes lähellä sitä pistettä että voisin sanoa ylpeänä että kaikkea on koettu!
