20.11.13

Kipling

Kipling on tunnettu laukkumerkki, joka sai alkunsa Antwerpenissa vuonna 1987. Kolme kaverusta päätti perustaa yhtiön ja alkaa valmistaa laukkuja, jotka ovat mukavia, käytännöllisiä ja hauskoja. Kipling merkin tunnistaa parhaiten tähtilogosta tai laukuissa roikkuvasta apinasta. 

Kun hain sopivaa laukkua itselleni, kävin kaikki kaupat läpi, tuloksetta. Päädyin Kiplingin liikeeseen, ikäänkuin viimeisenä toivona ilman sen suurempia odotuksia, mutta siellähän roikkui ihan uusi kokoelma nahasta tehtyjä laukkuja! Ihanaa! Mä kokeilin sitten niitä ja ne jäi mieleen. Kävin vielä pari kertaa hiplaamassa niitä, mutta yhtenä päivänä päätin että tänään on se päivä kun saan sen. Vinguin ja kinusin ja sain kuin sainkin sen eutkäteis synttärilahjana.

Laukku ei itseasiassa ollut se laukku, jonka valitsin ensimmäisenä. Kokeilin kaikkia vaihtoehtoja monesti, eri väreissä, takin kanssa sekä ilman. Myyjä ei auttanut tietenkään yhtään mun jarruttelua. Mä valitsin mustan laukun, koska se sopii parhaiten kaiken kanssa. Halusin aitoa nahkaa, koska se kestää kauemmin. Halusin laukun jossa olisi ollut kaksi hihnaa (lyhyt & pitkä), mutta valitsin kuitenkin yhden pitkän (jonka voin kyllä säätää lyhyeksikin) koska kuljen paljon pyörällä, sekä bussilla joten käytännöllisyys ennen kaikkea! Olen mahdottoman tyytyväinen omaan valintaani, oma "Kippy". 

// Kipling is a famous brand of bags, that was founded in Antwerp in 1987. Three friends decided to put up a company and start to design bags, that are comfortable, practical and funny. The brand Kipling is best known for it's star logo and the monkey that hangs on every bag.

When I was looking for the perfect bag for myself, I searched every store without success. I ended up in the Kipling store as last hope, without expectations. And what did I find? They had a whole new collection of bags made out of leather! Awesome! So I tried them on and they stayed in my mind. I went a few times afterwards to touch them, but one day I just decided that that was the day I had to have one. So I begged and whined and ended up getting one as a pre-birthday present.

The bag wasn't my first choice. I tried all the bags several times, in several colours, with and without a jacket. The saleswoman totally didn't help my cause of not buying anything. I chose a black bag, because it fits with everything. I wanted real leather, because it lasts longer. I wanted a bag that would have two straps (short & long), but I ended up choosing a bag with just one (which can of course be made short!), because I bike a lot, take the bus and that's why it's more practical. I am utmost satisfied with my choise, with my "Kippy".






2 comments:

  1. Tuollanen peruslaukku on kyllä kätevä kun se sopii niin moneen juttuun! Näyttää todella kivalta ja ennenkaikkea kestävältä!! Täällä olis etsinnässä vähän isompi aika yksinkertainen musta laukku :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Todellakin, kyllä kaikilla pitää olla yksi, hyvä ja kestävä (todella!) peruslaukku. Tämä on ihana, ja mun ihan eka oikea nahkalaukku. Ei varmaan ole paluuta enää tekonahkojen pariin..

      Onnea sulle laukkumetsästykseen, toivottavasti tärppää!

      Delete

Hit me with a comment in English, suomeksi or in het nederlands! :-)