Kipling on tunnettu laukkumerkki, joka sai alkunsa Antwerpenissa vuonna 1987. Kolme kaverusta päätti perustaa yhtiön ja alkaa valmistaa laukkuja, jotka ovat mukavia, käytännöllisiä ja hauskoja. Kipling merkin tunnistaa parhaiten tähtilogosta tai laukuissa roikkuvasta apinasta.
Kun hain sopivaa laukkua itselleni, kävin kaikki kaupat läpi, tuloksetta. Päädyin Kiplingin liikeeseen, ikäänkuin viimeisenä toivona ilman sen suurempia odotuksia, mutta siellähän roikkui ihan uusi kokoelma nahasta tehtyjä laukkuja! Ihanaa! Mä kokeilin sitten niitä ja ne jäi mieleen. Kävin vielä pari kertaa hiplaamassa niitä, mutta yhtenä päivänä päätin että tänään on se päivä kun saan sen. Vinguin ja kinusin ja sain kuin sainkin sen eutkäteis synttärilahjana.
Laukku ei itseasiassa ollut se laukku, jonka valitsin ensimmäisenä. Kokeilin kaikkia vaihtoehtoja monesti, eri väreissä, takin kanssa sekä ilman. Myyjä ei auttanut tietenkään yhtään mun jarruttelua. Mä valitsin mustan laukun, koska se sopii parhaiten kaiken kanssa. Halusin aitoa nahkaa, koska se kestää kauemmin. Halusin laukun jossa olisi ollut kaksi hihnaa (lyhyt & pitkä), mutta valitsin kuitenkin yhden pitkän (jonka voin kyllä säätää lyhyeksikin) koska kuljen paljon pyörällä, sekä bussilla joten käytännöllisyys ennen kaikkea! Olen mahdottoman tyytyväinen omaan valintaani, oma "Kippy".
// Kipling is a famous brand of bags, that was founded in Antwerp in 1987. Three friends decided to put up a company and start to design bags, that are comfortable, practical and funny. The brand Kipling is best known for it's star logo and the monkey that hangs on every bag.
When I was looking for the perfect bag for myself, I searched every store without success. I ended up in the Kipling store as last hope, without expectations. And what did I find? They had a whole new collection of bags made out of leather! Awesome! So I tried them on and they stayed in my mind. I went a few times afterwards to touch them, but one day I just decided that that was the day I had to have one. So I begged and whined and ended up getting one as a pre-birthday present.
The bag wasn't my first choice. I tried all the bags several times, in several colours, with and without a jacket. The saleswoman totally didn't help my cause of not buying anything. I chose a black bag, because it fits with everything. I wanted real leather, because it lasts longer. I wanted a bag that would have two straps (short & long), but I ended up choosing a bag with just one (which can of course be made short!), because I bike a lot, take the bus and that's why it's more practical. I am utmost satisfied with my choise, with my "Kippy".
Vanhenin taas vuodella viime viikolla, huokaus. Kuinka se aika meneekin niin hurjan nopeasti. Kohta olen jo 30v!! En kuitenkaan vielä :-)
Kutsuin pari hyvää ystävää illalliselle, joka oli herkullinen, mutta ei päässyt kuviin asti.. Harmi. Mutta sain vastapainoksi kivoja lahjoja, jotka sitten kuvasin kyllä. Ollaan A:n kanssa niin hurahdettu kokkailuun ja leipomiseen niin ihana Kaija antoi minulle kivoja juttuja keittiöön. Tarpeeseen tulee! Sain myös saippuoita, rasvoja, kynttilöitä, kylpyjuttuja ja suklaata. A:n lahjan sain jo aikaisemmin, ennen Pariisiin lähtöä.
// I got a year older again last week, sigh. Time flies so fast. Soon I am 30! But not just yet :-)
I invited a few good friends over for dinner, which was delicious, but I totally forgot to take pictures.. A shame. But I received some great presents, which I photographed thoroughly. Me and A have been stung by a cooking & baking bee, so lovely Kaija gave me some really great things for the kitchen. They will come in handy! I also got soaps, creams, candles, bath stuff and chocolate. A gave me his present already earlier, before we left for Paris.
Eilen meni mun syntymäpäivän juhliminen vähän pitkäksi, joten en ole oikein juttutuulella.. Eli näytän viimeiset Pariisin kuvat tähän väliin ni jos seuraavalla kerralla näytän lahjakuvia :-)
// Yesterday I was home quite late because I was celebrating my birthday, so I am not in the mood to chat a lot now... So I will show the last pictures from Paris now and next time I will show pictures of my presents :-)
Valmistuin vihdoin korkeakoulusta tämän vuoden heinäkuussa täällä Belgiassa. Matka oli pitkä ja hyvin vaikea, koska opiskelin täysin hollanniksi, mutta nyt se on ohi ja sitä pitää juhlia!
Kun muutin tänne seitsemän vuotta sitten, päätin että kävi miten kävi mutta minä haluan korkeakoulututkinnon ja teen töitä sen eteen. Aloitin hollannin kielikursseilla, jonka jälkeen menin aikuiskoulutuskeskukseen opiskelemaan kirjanpitoa sekä ranskan kieltä. Parin vuoden ahertamisen jälkeen valmistuin viimein toiseksi parhaimmalla arvosanalla joten päätin jatkaa korkeakouluun. Sain vapautuksia kursseista, jotka olin jo suorittanut edellisessä koulussa, mutta silti minun piti tehdä vielä kaksi vuotta töitä tutkinnon eteen. Jollain ihmeen kaupalla sekin onnistui ja sain todella hyvän todistuksen. Valmistumisen kunniaksi päätin ostaa Pariisista jotain kivaa itselleni, jotain kaunista josta minulle olisi iloa pitkän aikaa. Tiesin jo mitä ostaa, ja lauantaina suunnistinkin suoraan Michael Korsin liikeeseen.
// I graduated finally from college in July here in Belgium. The journey was long and very difficult, because I studied completely in Dutch, but now it's over and it's time to celebrate!
When I moved here seven years ago, I decided that no matter what happens I will get a diploma and I will work hard for it. I started with Dutch language courses, followd by a school for adults where I studied bookkeeping and French language. After a few years of hard work I graduated with the second highest grade so I decided to continue my studies in a college. I got some expemtions from courses I already followed in my previous school but still I had to study two more years to get the degree. With some luck I managed and I received a diploma with really good grades. To celebrate the fact that I did it, I decided to pamper myself in Paris and get myself a present. I wanted something beautiful which I can enjoy for a long time. I already knew what to get and Saturday morning I headed straight to the store of Michael Kors.
Montmartre. Mitä siitä tulee mieleen? Elokuva Amélie, Moulin Rouge sekä valkoinen Sacre-Coeur basilika. Mitä mulle tulee mieleen? Ihana tunnelma, pienet kujat, pikkuiset kahvilat, kaunis näköala, ihan toisenlaista kuin muualla Pariisissa.
Montmartre on minun lempialuettani Pariisiissa, kuten monen muunkin turistin. Me käytiin kurkkimassa siellä ensin illalla ja sitten kiivettiin uudestaan ylös päivällä. Kannattaa käydä, ehdottomasti, ette tule katumaan sitä!
// Montmartre. When you hear that name, what are you thinking? The movie Amélie, Moulin rouge and the white basilica of Sacre-Coeur. What do I think? Lovely atmosphere, small alleys, little cafés, an amazing view, totally different than the rest of Paris.
Montmartre is my favourite area in Paris, like for most tourists. We went there in the evening and then the next day during the day too. It is quite a climb but it is totally worth it, you will not regret it!
... Ladurée's macarons!!
Me käveltiin keskellä päivää Champs-Élyséesillä ja huomattiin kuinka huima jono Laduréen kaupan edustalla oli, että päätettiin tallustella ohi vaan. Ei nappaa tollanen puolen tunnin jonottelu vaikka macaronit ihan järkyttävän hyviä ovatkin. Vähän harmitti kyllä kun ei sitten tullut aamusta ostettua niitä Laduréen toisesta puodista, jossa ei ollut jonoa. Ei se nyt niin kauheaa olis ollut, jos olis jäänyt ostamatta, koska meillähän on Antwerpenissa myös oma pikku macaron mekka.
Illalla päätettiin kuitenkin kello 23:50 ottaa suunnaksi Champs-Élysées, se kun oli sopivasti matkan varrella, ja mitä huomaankaan ilokseni? Ladurée on vielä auki! Ja ei ku sisään ja pari macaronia pussiin ja mussuttamaan. Nam. Loput söin seuraavana päivänä auringossa Sacre-Coeurin portailla.
Joskus elämä hymyilee kun sitä ei osaa odottaa.
Ladurée on siis ranskalainen leipomo, missä myydään kaikenlaisia herkkuja, mutta kaikkein suosituimpia ovat eriväriset ja makuiset macaronit. Niitä myydään 15 000 kappaletta joka päivä. Heidän puoteja ei ole ihan joka puolella mutta Euroopassa macaroneja myydään seuraavissa kaupungeissa: Antwerpen, Crans-Montana, Dublin, Geneve, Istanbul, Lausanne, Lontoo, Luxembourg, Milano, Monaco, Pariisi (tietty), Rooma, Tukholma ja Zürich.
Suosittelen!
// We were walking on the Champs-Élysées during the day and I noticed that the store Ladurée had a huge line in front, so we just walked by. I don't like to stand in a line, at least when it looked like I'd have to wait for more than half an hour, even though the macarons there are heavenly delicious. I was quite upset that I didn't buy them at their other store in the morning, where they didn't have a line. But in the end it wouldn't have been such a big deal if I didn't get any macarons because we have our own macaron heaven in Antwerpen.
In the evening at 23:50 we decided to head back to Champs-Élysées though, just because it was conveniently on the way back to the hotel, but what do I see? Ladurée is still open! So I quickly ran in and bought some macarons and ate some right away. The rest I saved and enjoyed the next day in the sun at the stairs of Sacre-Coeur.
Sometimes life smiles at you when you least expect it.
Ladurée is a French bakery, where they sell all kinds of treats, but macarons are by far the most popular and famous treats that they sell. They sell more than 15 000 of those colourful tasty cookies a day. You can't find them just about every where, but in Europe you can find a store in Antwerp, Crans-Montana, Dublin, Geneva, Istanbul, Lausanne, London, Luxembourgh, Milan, Monaco, Paris (of course), Rome, Stockholm and Zürich.
I recommend!