28.1.15

Baby Bump Bash

Järjestin lauantaina pienet juhlat parhaalle ystävälleni joka on raskaana. Hän odottaa minun kummityttöäni, ja se jos jokin on hyvä syy juhlia! Meitä oli pieni 8 hengen joukko, mutta kyllä meistä ääntä lähti isommankin joukun edestä!

Mä olin miettinyt pari hauskaa leikkiä ajankuluksi. Pinterestistä saa tosi paljon kivoja ideoita jos joku vielä etsii! Mä annoin vieraiden arvuutella kuinka iso tulevan äidin masu jo oli. Siinä meni jotkut aika pahasti metsään, mutta onneksi sille jaksettiin nauraa kuitenkin :-) Sitten mietittiin koskas se vauveli sitten oikeen syntyykään, sitä on sitten jälkeepäin hauska katsella ketä oli lähimpänä. Olin myös askarrellut kortteja, joissa on kaikenlaisia toiveita vauvalle. Vieraat ottivat ne mukaan kotiin täytettäväksi ja palauttavat ne sitten täytettynä toivottavasti piakkoin! Viimeisenä leikkinä olin salakavalasti kerännyt vauvan äidistä ja isästä vauvakuvia ja sujautin mukaan myös omia ja julkkiksia vaipoissa ja ei ku arvailemaan! Tästä vasta hyvät naurut saatiinkin kun jotkut olivat varmoja että kuvassa oli äiti, mutta se olikin isi lopulta! 

Tarjoilin kolme eri piirakkaa ja salaattia aluksi ja sitten olin tilannut kuppikakkuja jälkkäriksi. Päivää ennen juhlia miehini keksi tehdä vielä Cake Pop - kakkuja. Niiden tekeminen oli ihan todella hauskaa, eikä todellakaan vaikeaa (me käytettiin valmista kakkua ja mascarponea kakkutaikinana). Me pistettiin ne pystyyn styroksiin ja sitten miehini keksi myös koristella sen että se näyttäisi kivalta. Oli hauskaa katsella ja seurata kun hän askarteli kauniin metsän niiden kakkujen ympärille :-) 

// I organized a little party for my best friend who is pregnant. She is carrying my godchild so if that isn't a good reason to celebrate, I don't know what is! A small group of 8 women came over to my place, but by the sound of it we could have been with double the amount!

I had came up with a few games to pass the time. You can find a lot of fun ideas on Pinterest, if someone is looking. First I let everyone guess how big the mommy-to-be's tummy is. Some totally guessed horribly wrong, but I am glad that everyone could still laugh about it :-) Then we wondered when the baby will be born, it will be fun to look at afterwards who guessed right. I had also made cards with wishes for the baby. The guests could take them home, fill them in and return them to the baby's mommy later. The last game was the funniest! I had collected baby photos of the baby's mommy and daddy, mixed with my own baby photos and those of celebrities. Then we started guessing! We laughed so good when most of the guests were sure it was mommy on the pic but it was actually the daddy!

I served three different salty pies and salad to start with and for dessert I had ordered some cupcakes. The day before the party my husband thought about making Cake Pops. It was SO much fun to make them and absolutely not difficult (we used already made cake and mascarpone for the dough). We put them up and then my husband thought it'd be a great idea to decorate the surroundings to look nice. It was so nice to watch and follow him put up this pretty forest around the delicious cakes :-)









11.1.15

Disney Ice Sculpture Festival

Antwerpenissa on joulun alla ja sen jälkeen ollut Disneyn jääveistos näytös meneillään. Tänään me käytiin katsastamassa nämä hienot taideteokset. Tänään olikin viimeinen päivä kun ne siellä vielä oli, että meni vähän täpärälle. Se oli kyllä todella hieno!! 

// We had a Disney ice sculpture festival in Antwerp that started before Christmas and lasted until today. We went to check out the wonderful pieces of art today. It went a little close as it was the last day, but it was so worth it. It was awesome!





















7.1.15

Year later

Taas on vuosi vierähtänyt ja mennään kovaa vauhtia uutta eteenpäin. 

Viime vuosi oli täynnä ihania ja surullisia tapahtumia. Ikävä asia vuoden alussa varjosti koko vuotta, ja vieläkin jos totta puhutaan. Ihanin asia viime vuodessa oli tietysti kun menin naimisiin elämäni miehen kanssa. Häät olivat ihanat, kauniit ja kaikki onnistui. 

Häiden jälkeen aloimme odottaa häämatkaa. Meillä oli aivan mahtava loma Turkissa. Hotelli oli täysi kymppi! Ilmat suosivat, ruoka oli liiankin hyvää ja juoma virtasi. Se oli niin täydellinen loma ja Turkki vei meidän molempien sydämet pahemman kerran. Sinne voisi joka vuosi mennä uudestaan, mutta on liian monta paikkaa näkemättä ettei raaski aina mennä samaan paikkaan.

Kesä oli muutenkin todella onnistunut. Olin vuoden ollut uudessa työpaikassa ja ajattelin että oli oikeastaan onnenpotku että sain edellisestä paikasta lähteä muuten en olisi töissä siellä missä nyt olen. Oltiin heinäkuussa Suomessa viikon, juuri kun siellä oli joku hullu helleputki päällä. Oli ihanaa vain lillua järvessä ja kuunnella luontoa. 

Syksy oli Belgiassa aivan hurjan lämmin, illalla sai istua ulkona t-paidassa vielä lokakuussakin. Käytiin pyöräilemässä ja kävelemässä. Haaveiltiin myös omasta kodista. 

Loppuvuodesta juhlittiin minun synttäreitäni ja sain maailman parhaan lahjan. MK <3 Joulun vietin perheen luona Suomessa, joka oli juuri se mitä tarvitsin. Veljentyttö oli taas niin hurjasti kasvanut, ottaisin hänet mukaani ihan koska vain. Uutta vuotta juhlittiin sitten viimeistä päivää ystävien ja uusien tuttavuuksien kanssa.

Viimeinen vuosi kaksissakymppisissä on nyt meneillään ja se tuottaa pientä kriisiä. Mutta kyllä se tästä :-) Olen kuitenkin suunnitellut kaikkea kivaa tällä vuodelle, se auttaa :-)

// Another year has passed by and the new one is going further full speed!

Last year was full of wonderful and sad happenings. A sad thing in the beginning of the year was very hard and hovered over me all year, and still does. The best moment of the year was of course when I married the man of my life. The wedding was so pretty and everything went great. 

After the wedding we started the countdown to our honeymoon. We had a wonderful holiday in Turkey. The hotel was awesome! The weather was great, food way too good and the cocktails kept coming. It was a perfect holiday and Turkey really stole our hearts big time. We could go there every year, but there are just too many places to visit so I don't dare to go to the same place every year. 

The summer was all in all successful. I celebrated my one year anniversary at my new job and I was thinking how lucky I was in the end that I got fired from my previous work. In July we went to Finland for a week just as some crazy heatwave was going on there. I loved just floating in the lake and listening to the nature.

Autumn was abnormally warm in Belgium so we could sit outside in our t-shirts still in October in the evenings. We went to bike and walk a lot. We also dreamed of our own home.

At the end of the year we celebrated my birthday and I got the best present ever. MK <3 I spent Christmas with my family in Finland, it was just what I needed. My niece is growing up so fast, I would take her with me any day. On New Year we celebrated like it was the last time we could party with friends and new acquaintances. 

My last year in my twenties and it's building up a crisis inside of me. But I guess it'll be ok :-) Planned some fun stuff for this year so I guess that'll help :-)